maanantai 10. tammikuuta 2011

Kaukolämpöä myytävänä

Turussa ja ympäristössäkin tehdään suunnittelu- ja valmistelutyötä liittyen alueen kaukolämpöverkkojen ja tuotannon yhdistämisestä saman yhtiön alle.

Mukana hankkeessa ovat Turku Energia, Naantalin, Raision ja Kaarinan kaupungit, sekä Fortum. Tilannetta ja sen kehittymistä tulee seurata tarkasti. Miksi päästäisimme Fortumin osakkaaksi kaukolämpöverkkoon, jonka Turkulaiset veronmaksajat ovat maksaneet Turun Energialaitoksen aikana ja jonka kulut on jo kertaalleen maksettu. Nyt se verkko ei enää maksa lisää, vaan lähinnä tuottaa tuloja siirtomaksujen muodossa.

Tällä hetkellä elämme tilanteessa, jossa Turku Energia omistaa Turun kaukolämpöverkon, Orikedon hakevoimalan, Kakolanmäen lämpöpumpun sekä muutamia öljyllä toimivia varavoimaloita tasamaan lämmöntarvetta kylminä aikoina.

Turun Seudun Kaukolämpö Oy (TSK) on yhtiö joka omistaa ja hallinnoi lähinnä Fortumin Naantalin voimalasta lähtevää n23km pitkää kaukolämmön siirtotunnelia. Yhtiön osakkaina ovat Fortum 30%, Turku Energia 60,75% ja Kaarinan 3%, Raision 4,25% sekä Naantalin 2% kaupungit.

Turun Seudun Maakaasu ja Energiatuotanto Oy (TSME) perustettiin edistämään maakaasun ja kierrätyspolttoaineiden käyttöä lämmöntuotannossa.

Yhtiön osakkaina ovat Fortum 42,5%, Turku Energia 42,5% ja Kaarinan 3%, Raision 9% sekä Naantalin 3% kaupungit

Maakaasuputkea ei Turun alueelle saatu, kuten ei myöskään uutta jätteenpolttolaitosta joka olisi lämpöä tuottanut, näin tämän yhtiön toiminta on tällä hetkellä vähäistä.

Suunnitelmassa on käsittääkseni tarkoituksena siirtää Fortumin Naantalin voimalaitos, Orikedon hakevoimala ja Kakolanmäen lämpöpumppu TSME:n omistukseen.

Turun Seudun Kaukolämpö Oy:n hallinnoitavaksi tulisi kaukolämmön siirto ja jakelu, eli nykyinen siirtotunneli ja kuntien omat jakeluverkot, tämä tapahtuu ostamalla verkot kunnilta ja Turku Energialta.

Kuullostaa järkevältä eikö vaan ?

Mikä sitten mättää ?

Mikä on Fortumin tarve olla mukana ?

Fortumin Naantalin voimalaitos on jo suhteellisen iäkäs, 50 vuotias, eli siis parhaat vuotensa ilman muuta nähnyt laitos. Lähtemällä hankkeeseen mukaan Fortum varmistaa että voimalalle on asiakas myös tulevaisuudessa. Laitoksen kapasiteetista n 75-80% tulee Turkuun. Eli ollaan tilanteessa jossa Fortum on ilman ostavaa asiakasta, jos Turku Energia rakentaa itse voimalan tai tekee jonkun muun tuottajan kanssa sopimuksen kaukolämmön tuotannosta.

Kauppaa tehtäessä tulisi varmistaa, ettei Naantalin voimalan arvoon eksy mukaan lämpökauppa. Laitoksen arvo pitäisi mitata syöttöputken alkupäähän, jolloin hinta sisältää voimalaitoksen todellisen teknisenarvon.

Alueen ainoa osaaminen kaukolämmön siirron huollosta ja ylläpidosta on myös Turku Energialla, eli tämänkin tietotaito siirtyisi uuteen yhtiöön, eli tälle pitää myös olla hinta.

Helmikuussa 2010 oli lehdessä kirjoitus jonka mukaan Turku Energia suunnittelee Pansioon lämpövoimalaa, luonnonsuojelualueelle. Tämä uutinen lienee tarkoituksella liikkeelle laskettu uutisankka, jonka tarkoitus oli vain osoittaa, ettei olisi vaihtoehtoa nyt suunnitellulle yhteishankkeelle. Syyskuussa Turku Energian TJ Vaittinen kirjoitti lehdessä, että Pansion voimalaitos on toissijainen ratkaisu yhteistyöhankkeeseen nähden.

On olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin voimala Pansiossa tai naimakauppa Fortumin kanssa.

On olemassa vaihtoehto jota muuallakin käytetään. Kaupunki kilpailuttaa lämmöntoimittajan ja sitoutuu ostamaan ko toimittajalta lämpöä pitkälle tulevaisuuteen. Kyllä halukkaita lämmöntoimittajia tämän kokoiselle alueelle löytyy muitakin kuin Fortum.

Jos nyt lähdemme mukaan hankkeeseen, jossa yhtenä jakeluverkon osakkaana on merkittävällä osuudella yksi lämpöä tuottava pörssiyhtiö, niin onko meillä tulevaisuudessa mahdollista harkita kaukolämmön ostamista joltakin muulta toimittajalta. Pahaa pelkään ettei.

Jo olemassa olevan kaukolämpöverkon edes osittainen myynti suurelle pörssiyhtiölle on huonoa kauppaa, koska ei alueelle helpolla löydy yritystä joka alkaisi rakentaa tänne toista kaukolämpöverkkoa jo olemassa olevan rinnalle. Sen sijaan olemme päästämässä Fortum apajalle jota ei asiakas voi edes kilpailuttaa, eli kaukolämmönsiirtoon. Kaukolämmönsiirtohan on kuten sähkösiirtokin bisnestä jossa palveluntoimittajaa ei kuluttaja, oli sitten yritys tai yksityishenkilö voi valita.

Jo tällä hetkellä maksamme Turussa kaukolämmöstä enemmän kuin muualla, siksi alueelle tulee pieniä lämmön alueelliseen jakeluun keskittyviä yrityksiä, esim Varissuolle ja Runosmäkeen.

Fortum on julkisesti ilmoittanut tuottotavoitteekseen 12%, näillä monopoliasemilla kaukolämpöhinnoittelussa siihen on helppo päästä, kun tuotanto ja jakelu olisi Fortumin hallussa.

Suurena vaarana on myös että yhdistymisestä uudelle yhtiölle tulevien lainojen kustannukset siirtyvät kuluttajien maksettavaksi nousevien lämmönsiirtokulujen muodossa.

Asian sulattamista ei helpota se, että kauppaa ovat valmistelemassa Turku Energian ja alueen puolesta miehet joilla on kohtuullisen suuri osakeomistus Fortumissa ja silti he saavat palkkansa Turku Energialta ja TSME:ltä. Turku Energia ylemmät toimihenkilöt, jotka todellakin asioista ymmärtävät keskivertopäättäjää enemmän, eivät pyynnöistään huolimatta ole saaneet yhtiön johdolta tarkkoja tietoja ja lukuja mihin laskelmat perustuvat, tämä todella hämmästyttää.